Kaikille morjens!
Tästä lähtee Primavera -raportti num. 2.
Viimeksi listasin parhaimpia ja pettymyksellisempiä keikkoja, nyt on vuorossa muuten vaan hyviä hetkiä ja muuten vaan huonoja hetkiä. Aloitetaan tietysti huonoista.
Tämän mainitsinkin jo viimeksi, mutta se SAAKELIN SUICIDEN keikka jäi näkemättä. Tätä on itselleen vaikea antaa anteeksi. Tosin jossain reportaasissa mainittiin ettei se olis ollut kummoinen, mutta silti.
Toinen itsestä johtuva pettymys oli Cariboun missaaminen. Se oli toki harkittu päätös bändipäällekkäisyyksien johdosta. En edes muista mitän olin samaan aikaan katsomassa, mutta pettymyksen tunne oli väkevä, kun huomasin Cariboun jo lopettaneen. Oli hyvä keikka kuulemma ollut, kiitos vaan.
Kuva: Tommi Ekstrand
Monet kone/tanssimusa keikat jäi myös näkemättä, koska nuo alkoivat järjestäen joskus aamuneljän/puoliviiden tienoilla ja siihen mennessä jalat olivat jo kokeneet sen verran kovia, ettei tullut mieleen enää jäädä ns. bailaamaan. Tuohon aamuhävikkiin lukeutui mm. Battles, Lindstrom, Holy Ghost, Dj Shadow jne. Mutta no hard feelings. Eipä.
Sitten jätetään taakse murheiden laakso ja siirrytään valoisampiin asioihin.
Twin Shadow olisi pitänyt melkein laittaa viimekertaiselle hyvisten listalle, mutta tulkoon se mainittua nyt tässä. Oli nimittäin kova, todella kova. Täytynee tosin mainita, että Twin Shadow oli yksi niistä bändeistä, joita odotin lähes eniten koko esiintyjäkatraasta. Debyyttialbumia oli tullut kuunneltua ennen festareita enemmän kuin laki sallii ja yhteislaulu sujui tästä johtuen yli odotusten. Onneksi kukaan ei kiinnittänyt siihen mitään huomiota, olisi ollut muutoin pään räjähtäminen vieressä seisseillä lähellä. Flowhon täytynee tulla ihan tämän takia.
Myös Pulp ylitti odotukset. Bändin livekunnosta ei ollut etukäteen mitään tietoa, joten minkäänlaisia paineita sen suhteen ei ollut. Jarvis veteli lavalla kuitenkin kuin mitään keikkataukoa ei olisi ollutkaan. Ja kun Disco 2000 kajahti soimaan, kymmentuhatpäinen yleisö sananmukaisesti räjähti. Taisi olla koko festarin ekstaattisin hetki vaikka itse ei tuosta biisistä jaksakaan enää innostua.
Kuva: Tommi Ekstrand
Viimeinen erikoismaininta menee PIL:lle. Public Image Limited oli ensimmäinen keikka, minkä festareilla näin, mutta noista nostalgiapisteistä huolimatta kaikki kunnia vanhoille miehille. Lydonin karisma jaksoi kantaa vieläkin ja näytti ns. kaapin paikan monille nuoremmille yrittäjille. Biisimateriaali oli tietysti vahvaa niinkuin tuon tason pioneeribändiltä voi vain odottaa. Hidastempoista, artsu, noisepop, tanssimusiikkia. “This is not a love song” oli keikan ehdoton tähtihetki. Ja erikoismaininnan erikoismaninta vielä bändin kitaristille, joka laittoi enemmän kuin kaikkensa peliin. Harmi ettei hänestä ole kuvaa, oli sen verran komea ilmestys partoineen kaikkineen. Voisi olla ehkä minun vaari ikänsä puolesta. Hieno mies.
- Sami
Kirjoittaja: 07.06.2011 at 16:09. Kategoriat: Kuvat, Musiikki, Primavera.
Kommentoi tätä kirjoitusta.
Terveisiä Suomesta!
Primaveran matka on ohi ja on aika sopeutua taas suomalaiseen elämäntyyliin. Kotiin päästyäni katsoin maalikoosteen pariin kertaan läpi niin muisti taas miksi tänne oli mukava palata takaisin. Siis ihan oikeasti katsoin. Vaikka täytyy rehellisyyden nimissä sanoa, että olisi Barcelonassa voinut olla paljon pidemmänkin aikaa. Esim. loppuvuoden tms. Aloin katselemaan jo lentoja Berliiniin ja Lontooseen, olisi aika paha hinku jatkaa matkailua. Ei sillä, että Suomen kesässä olisi kauheasti mitään vialla, mutta onhan se nähty jo moneen kertaan. Plus, että matkailu avartaa jne.
Mutta Primaveraan palatakseni. Niille, jotka eivät ole siellä käyneet voin kertoa, että kyseessä on ns. kaupunkifestari eli itse festaripaikka sijaitsee Barcelonan keskustassa. Liikkumiseen sinne ei mennyt aikaa eikä vaivaa juuri ollenkaan, nerokasta sanoisin. Mainitsinko jo, että tuo on myös Välimeren rannalla? No, se on. Vaikka koko alue oli oikeastaan pelkkaa asfalttia paria nurtsialuetta lukuunottamatta niin se ei juurikaan haitannut. Paitsi tietysti jalkoja, jotka kramppailivat ja anoivat armoa iltojen hämärtyessä. Keikat näes alkoivat jo päivällä neljän-viiden aikaan ja viimeiset vuorostaan taas neljän-viiden aikaan aamusta. Koville otti välillä, voin sanoa.
Mutta palaan noihin yleisfiiliksiin vielä myöhemmin. Tässä postissa teen jaon keikoista tyyliin TOP 3 -parhaudet ja TOP 3 -pettymykset.
TOP 3 -bestikset:
1. Deerhunter
Tätä keikkaa odotin itse ehkä eniten, enkä turhaan. Deerhunter löi tiskiin sellaiset sävelet, että heikompia eli minua hirvitti. Tai hirvitti sillain hyvällä tavalla. Siinä vaiheessa, kun Nothing ever happenedin kertsi lähti alkoi alahuuli vaistomaisesti väpättämään. Eipä siinä pojilla sen kummempaa lavashouta ollut, paitsi Brian Coxin oudot nörttipelle vaatteet. Mutta tähän keikkaan sopikin hyvin ilmeetön paikallaan jököttäminen.
Eivät tainneet spiikata myöskään mitään koko keikan aikana satunnaisia “gracias” huutoja lukuunottamatta. Mutta herranjestas, kun soittivat hyvin. Ovat pojat Sonic Youthinsa kuunnelleet. Biisit koostuivat pääasiassa uudelta Halcyon Digest ja aikaisemmalta Microcastle -levyiltä, mikä sopi minulle vallan mainiosti, koska en ole päässyt kunnolla sisään esim. läpikehuttuun Cryptogramsiin. Näissä uusimmissa on enemmän tarttumapintaa.
2. PJ Harvey
Vaikka omistan Harveyn lähes koko tuotannon, en ole sitä silti sen kummemmin koskaan fanittanut. Pitänyt olen toki paljon. Tämä keikka ei siis minulle merkinnyt niin paljoa kuin ehkä monelle muulle, mutta näin keikan jälkeen voin sanoa, että EI HELVETTI! Minusta taisi tulla fani siltä istumalta, kun ensimmäiset nuotit lensivät ilmojen halki korvakäytäviini. Tuntui kuin olisi tunkenut silkkiä korviin.
Harvey ja koko bändi esiintyi todella hienovaraisesti ja itsevarmasti. Mikä ei tietenkään ollut sinänsä yllätys, koska kyseessä ei kuitenkaan ole mikään ensimmäisiä keikkojaan tekevä teinibändi. Koko keikkaa leimasi soundillinen pehmeys, ilmavuus ja hienostuneisuus. Hieman samantyyppinen tunnelma siis kuin hänen uusimmalla Let England shake -levyllään. Missään vaiheessa Harvey ei siirtynyt varhaisempien levyjensä lo-fi karheuteen vaan kaikki biisit oli sovitettu samaan henkeen. Jopa Sky lit up, mikä olikin keikan hienoimpia hetkiä.
3. Flaming Lips
Tämä tuskin oli yllästys. Flaming lips ei voisi huonoa keikkaa tehdä vaikka yrittäisi. Mutta onneksi ei edes yrittäneet. Toki skeeman nimi oli sama kuin ennenkin eli heti alussa kaikki kortit pöytään ilmapalloista, paperisilpusta ja lavatanssijoista lähtien. Hittejä ei tullut ihan niin paljoa kuin viime kuulemallani keikalla, mutta mitäpä tuosta. Onhan ne hitit kuultu muutenkin jo ihan tarpeeksi moneen kertaan. Toki YeahYeahYeah Song raikasi soimaan puolivälin paikkeilla ja viimeisenä encorena kuultiin Race for the price. Wayne Coyne tuli lavalle tietysti avaruuskuplassaan ja piti kontaktia yleisöön höpötyksillään. Äärimmäisen sympaattista, eikä mitään leipiintymisen merkkejä ollut havaittavissa vaikka ovat samat maneerit esittäneet varmasti tuhanteen kertaan. Visuaalit olivat tietysti aivan käsittämätömän hienot. Leuka oli joka toinen minuutti irrota ripustuksistaan. Toivottavasti saatte kuvista jotain osviittaa.
TOP 3 -pettymykset
1. Fleet Foxes
Sori vaan kaikille Fleetin faneille, mutta keikka oli tylsä. Itsekin olen ensimmäisen levyn nimeen vannoja, mutta jopa tuon levyn biisit kuulostivat livenä tylsiltä. Johtunee ehkä siitä, että bändi soitti ne prikulleen samalla tavalla kuin levyllä. Ja toista levyä en ole muutenkaan jaksanut kuunnella kertaakaan alusta loppuun, joten ei ihme, jos nekin kuulostivat jotenkin valjuilta. Lähdin kesken keikan kuuntelemaan Twin Shadowta.
2. Animal Collective
Ei saakeli, ei näin. Animalit soittivat todella sekavan keikan. Suurin osa siitä tuntui olevan jotain outoa jamittelunoisea, mistä ei löytynyt päätä eikä häntää. Uusimman levyn hittejä ei kuultu ja muutenkin bändin äkkiväärä iloittelu jäi kaiken soundirunkkauksen alle. Todella harmi. Lähdettiin kesken pois.
3. Interpol
Voi elämän kevät. Menin katsomaan Interpolia kuvitellen, että se tarjoaisi samanlaisen elämyksen kuin toisen levyn kiertueella, kun sen viimeksi näin. Mutta ei tarjonnut. Toki kahden ekan levyn biisit kuulostivat hyviltä, mutta hieman väsähtäneiltä. Aitoa innostuneisuutta ei enää bändistä löytynyt. Lähdettiin kesken keikan katsomaan Suicidea, mutta SE OLI LOPETTANUT JO. Mikään ei ole harmittanut vähään aikaa yhtä paljoa kuin se, että menin uhraamaan aikaani Interpoliin ja sen takia missasin Suiciden. Ei saakeli, olen idiootti.
Tässä tällä erää Primavera -raportista. Kirjoitan siitä myöhemmin lisää, olihan siellä niitä bändejä vaikka kuinka paljon.
Kaikki kuvat by: Henna Hietamäki
- Sami
Kirjoittaja: 02.06.2011 at 15:30. Kategoriat: Kuvat, Musiikki, Primavera.
Kommentoi tätä kirjoitusta.
Enormous Wordpress theme by Upstart Blogger Ashley Morgan.