Sami haastoi tekemään listan viime vuoden kovimmista albumeista. Koska koen, ettei minulla henkilökohtaisesti ole kovinkaan paljoa lisättävää esim. Samin listaan, en vastaa haasteeseen. Tässä sen sijaan lista viidestä asiasta jotka rikastuttivat omaa vuottani 2011. Järjestys on täysin sattumanvarainen.
MONSTERS OF POP 2011
Historiassaan kuudes Monsters of Pop järjestettiin syyskuussa. Näin organisaattorin näkökulmasta kaikki meni vähän luvattomankin hyvin. Jengiä riitti ja keikat olivat mahtavia. Joskus jutut vaan napsahtaa kohdalleen. (kuva: Sakari Karipuro)
AC MILANIN SCUDETTO
Milan voitti Scudeton, eli Italian jalkapallon pääsarjan mestaruuden keväällä seitsemän vuoden odotuksen jälkeen. Ylärivissä vasemmalla Zlatan Ibrahimovic – maailman kevyesti tyylikkäin jalkapalloilija.
JO NESBØ
Rakas päiväkirja, hurahdin viime vuonna dekkareihin. Kaikki alkoi Larssonin Stigistä jo vuonna 2009. Tänä vuonna homma hajosi käsiin – olen päätynyt Lars Keplerin kautta norjalaiseen Jo Nesbøøn. Kovinta kovuutta & täydellisintä eskapismia.
FIFA 12
Sami taisi tätä peliä hehkuttaa jo lokakuussa. Yhdyn hehkutukseen ja sanon että tässä on ensimmäinen OIKEASTI IHAN SAATANAN HYVÄ konsolifutispeli. Onneks on muutakin tekemistä elämässä, muuten istuisin 99% valveillaoloajastani Xboxin ääressä.
HANG THE DJ HELSINGISSÄ
Kun meille ehdotettiin vuoden 2010 lopussa Hang The DJ:n siirtämistä Helsinkiin, ei kukaan meistä kolmikosta ollut mitenkään varma että homma toimisi täydellisesti. Koko viime vuosi kuitenkin näytti, että tilausta oli. Erilaisia, mutta täysin yhtä timanttisia iltoja kuin Tampereellakin. <3 (kuva: Mikko Pylkkö)
Kirjoittaja: 17.01.2012 at 20:27. Kategoriat: 2011, jalkapallo, Musiikki, Yada Yada Tagit: ac milan, fifa12, jo nesbo, monsters of.
Kommentoi tätä kirjoitusta.
Varoitus: tämä postaus sisältää äärimmäistä nörttäilyä ja tekijää hävettää jo valmiiksi.
Ei herranjestas, nyt on tulossa todella kova pleikkapeli -syksy. Tässä kuussa tipahtaa kauppoihin Demon’s Soulsin jatko-osa Dark Souls ja FIFA 12 tuli jo viime viikolla.
Demon’s Souls on peli, johon olen ollut eniten koukussa sitten Halon ja Falloutin. Pelasin muuten ensimmäisen Halon läpi viisi kertaa. Mutta Demon’s Soulsiin olen käyttänyt varmasti eniten pelitunteja. Lukemattoma öitä tuli koluttua tunneleita, linnoja, kuolettavia soita, synkkiä alamaailmoja ja muita maita ja mantuja. Demoneja tuli silputtua, hakattua, poltettua, lävistettyä ja syövytettyä. Pelitunteja kertyi älytön määrä lähinnä siitä syystä, että Demon’s Souls oli VAIKEA. Ja armoton. Joissain kohdissa jopa kohtuuton.
Tämä onkin ehkä vaikein peli, mitä on ikinä tehty. En ole jokaista maailman peliä pelannut, mutta olen melkoisen varma, ettei tästä mene monikaan ohi. Jopa hardcore fantasianörät olivat nöyränä Demon’s Soulsin edessä. Ja syystä. Mutta silti sitä oli pakko pelata katkeraan loppuun asti.
En mene sen tarkemmin pelin detaljeihin vaikka mieli tekisi, koska epäilen ettei ihan jokaista kauheasti kiinnosta. Mutta jos ajattelette Arcaden Firen hyvyyden korreloivan suoraan Demon Soulsin vaikeuteen niin saatte paremman kuvan siitä, mistä on kysymys. Tämä vertaus olettaa tietysti, että kaikki pitävät Arcade Firea yhtenä merkittävimmistä bändeistä 2000 -luvulla.
Ja Demon’s Soulsin jatko-osa, Dark Souls, on vieläkin vaikeampi. Haluan sen heti! Onneksi julkaisupäivä on enää muutaman yön päässä. Makuupussi ja nuotio valmiiksi, menen pelikaupan ovelle odottamaan haarniska päällä.
FIFA -sarja on nykyään paras fudispeli, mitä konsoleille on olemassa. Ainoastaan oikean maailman fudis on parempaa. Yleensä fifojen uudistukset ovat olleet lähinnä kosmeettisia, jotta saataisiin uusi peli markkinoille ja kuluttajien rahat tilille, mutta tänä vuonna sarjan uusin päivitys, FIFA 12, on kuitenkin ottanut harppauksia eteenpäin vanhempiin verrattuna. Eikä näistäkään peliteknisistä asioista sen enempää ettei suurin osa lukijoista nukahda istualteen. Sanottakoon vain, että realismissa on menty hyvän matkaa parempaan suuntaan.
Fifaa olen myös pelannut lukemattomia tunteja. Antti on tässä pelissä kiistattomasti rautaa, mutta olen minäkin joskus voittanut. Yksi harvoista kerroista oli se, kun tultiin HTDJ:stä meille jatkoille ja Antti oli hirvittävässä humalassa. Otettiin erä FIFAA ja Sami Samppa Siltanen vei Hietalan poikaa 2-1! Hahhahahahaaa!!
Nyt sinulle Antti selviää, miksi en itse silloin juonut kuin vissyä ja kannoin sinulle baarista kaljaa koko illan. 2-1!
Että toivon siis todella sateista syksyä ja äärimmäisen kylmää talvea niin voi hyvällä syyllä teipata konsolin ohjaimen käteen, sulkea verhot, laittaa puhelimen pois päältä, vetää kalsarit jalkaan ja pelata.
- Sami
Kirjoittaja: 03.10.2011 at 19:41. Kategoriat: pelit, Yada Yada Tagit: dark souls, fifa12.
Kommentoi tätä kirjoitusta.
JOS voisin, menisin tänään Helsingin Korjaamolle katsomaan maailman parasta italialaista yhtyettä, eli Goblinia. Goblinin kultakausi sijoittuu 70- ja 80-luvuille, jolloin yhtye teki häikäisevän kovia soundtrackeja giallo-/kauhuohjaaja Dario Argenton elokuviin. Tässä omat top 3 -listani niin kautta aikain parhaista Goblin-biiseistä kuin kovimmista Argento-leffoistakin.
top 3 Goblin-biisit:
3. La Chiesa (1989)
La Chiesa -elokuvan teema on käytännössä Goblin-basisti Fabio Pignatellin soolosuoritus, vaikka kappale onkin kreditoitu bändille. Hieno, eeppinen paisuttelu, joka nostaa elokuvan monsterivyörytyksen nextille levelille.
2. Zombi – L’Alba Dei Morti Viventi (1978)
Zombi-elokuvan soundtrackin avaava L’alba Dei Morti Viventi on upea hypnoottinen elektroblues, jonka vaikutus kuuluu useilla vuosikymmeniä myöhemmin tehdyillä sävellyksillä. Esim. Airin Virgin Suicides soundtrack on selkeästi sielunsa velkaa tälle kappaleelle.
1. Tenebrae (1982)
Okei, tämä on hieman ilmiselvä valinta, mut ei voi mitään. Justicenkin sämpläämä Tenebrae-teema on vaan totaalisen huikea diskorockjyrä.
top 3 Argento-leffat:
3. Profondo Rosso (1975)
Profondo Rosso (englanninkieliseltä nimeltään Deep Red) on paras Argenton giallo-elokuvista, eli kauhu- ja gore-elementeillä höystetyistä dekkaripätkistä. Elokuvasta löytyy yksi historian spookeimmista peili-/heijastuskohtauksista.
2. Phenomena (1985)
Phenomena on Argenton näkemys kasarikauhusta, eli totaalisen nerokas leffa. Nuori Jennifer Connelly, Iron Maidenia soundtrackilla ja varsin häiriintynyt tunnelma alusta loppuun.
1. Inferno (1980)
Inferno on yksi kautta aikain parhaista kauhuelokuvista. Tätä Argenton Kolme äitiä -trilogian kakkososaa määrittelevä fiilis on vahva WTF. Alun pitkä kellarikohtaus on yksinkertaisesti mahtava.
Hyvä ihminen – tee itsellesi palvelus ja mene katsomaan Goblinia tänään. Ja huomenna hankit käsiisi muutamat Argento-klassikot. Sovittu?
Kirjoittaja: 01.10.2011 at 14:45. Kategoriat: Musiikki, Yada Yada Tagit: dario argento, Goblin.
Kommentoi tätä kirjoitusta.
Tän maanantain piti olla pelkkää työntekoa. Toisin kävi. Ensin postimies tai -nainen toi Reginan uuden Soita mulle -albumin. Tässä se nyt on soinut viisi kertaa putkeen. Koitan saada jonkun etäisesti järkevän tekstin aikaiseksi kunhan pulssi laskee. Sanotaan nyt kuitenkin se, että Päivät valuvat -kappaleen kertosäe on mykistyttävä. Muitakin huippukohtia toki löytyy, muunmuassa avausraita Unessa.
Sitten luin Nuorgamista arvion Lil’ Waynen nelosalbumista. Sitä en ole vielä ehtinyt kuulemaan kokonaisuudessaan, mutta ensisingle 6 Foot 7 Foot on kyllä aivan perkeleen kova.
Lopulta The Rollstons -yhtyeen basisti Kalle pisti linkin soundcloudiin, josta löytyy yhtyeen cd-r-muodossa julkaistu debyyttialbumi Doing Time. Kotimaisen kitaraindien merkkiteoksia, sanon minä. Niin, yhtyehän vetää ko. nauhoitteen läpi livenä Monsters of Popissa, perjantaina 23.9. Tee itsellesi palvelus, kuuntele Doing Time läpi.
Mukavaa viikkoa!
- Antti
Kirjoittaja: 05.09.2011 at 12:19. Kategoriat: Musiikki, Yada Yada Tagit: Lil' Wayne, monsters of pop, nuorgam, regina, The Rollstons.
Kommentoi tätä kirjoitusta.
Moikka!
Lily-sivustolla sijaitsevaa Arvoitus on meille poika tuo -blogia pitävä Jyri on kehitellyt varsin mukavan saitin – Rosvot. Sinne on siis kerätty samaan läjään kasa suomalaisia musablogeja. Jopa Hang The DJ:kin on siellä noteerattuna, tattis Jyri! Kyllähän tätä siis muutenkin suosittelisi…sen verran hyvä idea on kyseessä. Toivottavasti Rosvot tulee aktivoimaan meitä bloggaajia entistä tiuhempaan tahtiin ja parempiin suorituksiin. Jyrin muuten saattaa joku muistaa myös dj Oh Man -nimellä tehdystä HTDJ-vierailusta.
Tällä viikolla käynnistyy Heineken Style Nuggets -hässäkät Jyväskylässä. Allekirjoittanut on soittamassa levyjä dj Samin ja maanmainion NS.Klubin dj Israelin kanssa siellä lauantaina. Tervetuloa mestoille! FB-event löytyy tästä.
Ensi viikolla onkin luvassa sit HTDJ-kreisibailausta niin Tampereella kuin Helsingissäkin. Niistä kuitenkin lisää, milloinkas muulloinkaan, kuin ensi viikolla!
- Antti
Kirjoittaja: 17.08.2011 at 22:06. Kategoriat: Tapahtumat, Yada Yada Tagit: arvoitus on meille poika tuo, heineken style nuggets, rosvot.
Kommentoi tätä kirjoitusta.
Flow meni! Kiitos Flow. Kivaa oli.
Yleisenä kommenttina voidaan sanoa, että ko. festivaali toimii loistavasti. Vaikka Lykke Li ja Q-Tip peruuttivatkin jäi festivaalista paljon käteen – lähinnä positiivisia asioita siis. Tässä lista asioista jotka tulee mieleen näin äkkiseltään. Plussista miinuksiin.
Janelle Monáe ++++++++++
Festareiden paras keikka. Superlahjakas nainen. Pure class.
Midlake +++++++++
Festarin eniten odottamani keikka ei pettänyt vaikka päälavan saundit eivät olleetkaan parhaat mahdolliset. Pakko päästä näkemään nämä klubiolosuhteisiin HETI. Ennen vikaa biisiä kuiskasin siipalle että “tähän vielä Head Home niin kaikki on ihanasti”. Ja sieltähän se tuli. Bring me a day full of honest work and a roof that never leaks and I’ll be satisfied.
Kany West +++++++++
Kanyellä on maaiilman tyylikkäin Napoleon-kompleksi. Myönnettäköön, että se viides kymmenminuuttinen autotunevenytys alkoi olla hieman liikaa. Mutta toisaalta, jos keikka olisi alkanut ajallaan (eikä täten olisi tarvinnut odottaa kolmea varttia väentungoksessa) olisi tämän kunnioitustaherättävän pompöösin shown jaksanut vielä paremmin. Noh, SAIRAAN kova silti. JA NE KYYNELEET!
Regina ++++++++
Loistava keikka. Havahduin jälleen siihen kuinka yksinkertaisen laadukasta bändin materiaali on. Viisi uutta biisiä tuli, olisi saanut toki tulla enemmänkin. Onneksi kuulemma Monsters of Popissa kuullaan sitten koko uusi albumi alusta loppuun.
Nakki ++++++++
Kyllähän ne Meri-Tuulin hodarit oli just niin hyviä kuin saattoi olettaa. Vedin niitä perjantaina ja lauantaina yhteensä kuusi. Sunnuntaina keskityin muihin ruokiin. Pakko sanoa että kaikki ruoka mitä festivaalin aikana söin oli hyvää. Toki hinnat oli aika eiraa mutta kerrankos vuodessa sitä.
Magenta Skycode +++++++
Viime vuosina on valitettavasti joutunut tottumaan siihen, ettei Magentojen keikat aina ole napakymppejä. Tällä kertaa oli onneksi kyseessä todella hyvä keikka. Bändi osoitti istuvansa päälavaympäristöön yllättävänkin luontevasti. Saundi oli iso.
Ariel Pink’s Haunted Graffiti +++++++
Festareiden ehkä positiivisin yllättäjä. Intensiivinen keikka jonka nauttimista häiritsi lievähkö humalatila. Herra Pinkistä tuli juuri oikealla tavalla mieleen huonolaatuisia huumeita vetänyt David Bowie. Sekavaa mutta koko ajan hanskassa.
Ei jonoja +++++++
Itselläni oli koko festivaalin aikana tasan yksi v*ttumainen jonotustilanne, joka sekin oli hodaritiskillä. Hankalien pullonkaulojen puuttuminen kertoo hyvin suunnitellusta festivaalialueesta. Ilmeisesti monet olivat joutuneet jonottamaan pääportilla rannekkeenvaihtoon perjantaina liian kauan. Itselläni ei kuitenkaan moista ongelmaa ollut koska olin niin saatanan fiksu että kävin vaihtamaan lippuni rannekkeeseen Pohjois-Espan Marimekossa jo perjantaina aamupäivällä.
Keuhkot ++++++
Odotetun kova. Jokaisen ihmisen pitäisi nähdä ainakin yksi Keuhkot-keikka elämänsä aikana.
Twin Shadow +++++
Klassinen “liikaa odotuksia” -tilanne. Lahjakkuus paistoi läpi mutta jotenkin livesovituksissa oli nyanssit hukutettu. Varsinkin Slown muuntaminen stadionrokiksi ei oikein lämmittänyt. Jos ei odota mitään niin ei voi myöskään pettyä! Tuo olkoon mottoni täst’edes.
Shantel & Bucovina Club Orkestar +++++
Voisin veikata ettei tanssittava balkanmeno tästä parane. Blue Tentin parhaalta saundannein keikka todennäköisesti! Tuleekohan balkanilainen aalto Tampereelle tai Turkuun ikinä? Helsingissä ollut kuitenkin kova juttu jo monta vuotta…
Shine 2009 +++++
Tasaisen vahva! Mikon ja Samin meno on luontevampaa keikka keikalta.
Ignatz ++++
Toinen Cirkossa näkemistäni keikoista. Belgialaishepun yhdenmiehen krautblues toimi hyvin, “hieman” paremmin kuin päälavalla samaan aikaan itseään nolannut Röyksopp.
Minä ja Ville Ahonen ++++
Vaikka itse hra Ahosen angsti onkin lähinnä hellyyttävää (joka tuskin on tarkoitus), on bändin soitto ja laulu kyllä komeaa kuultavaa. Kymmenen vuoden päästä suomirockin A-sarjassa, mark my words.
Empire Of The Sun +++
Tämä taisi olla festivaalin virallinen inhokki, ainakin kaikken skenetyyppien mielestä. Mun mielestä lähinnä viihdyttävä. Hyvää taustamusaa ja -kuvaa kaljanjuonnille.
Rubik ++
Festareilla ei ikinä mikään bändi saundaa niin hyvältä kuin pitäisi, mutta harvoin joutuu pettymään miksaukseen/teltan akustiikan haasteellisuuteen yhtä pahasti kuin tämän kertaisella Rubikin keikalla. Masentaa kun lavalla on 20 tyyppiä mutta ulos ei tule muuta kuin rumpuja, bassoa ja laulua. Noh, ehkä nämäkin näkee taas pian klubiympäristössä niin tulee hyvä mieli.
Nuorgamin Flow-kisastudio +-0
Loistava ajatus, keskinkertainen toteutus. Tai siis tekniseltä puolelta virheetöntä toimintaa, mutta toimituksellinen sisältö (ainakin sunnuntain perusteella) enemmänkin hihittelyosastoa. Onneksi Kaukolampi tuli ja pelasti sunnuntain kisastudion. Fiksu kaveri muuten tuo Timo.
MF Doom -
Ikävä tuli Q-Tipiä. En missään nimessä ala kyseenalaistamaan hra Doomin lahjakkuutta, mutta kyllä tästä hieman sellainen puolivillainen tuurauskeikan fiilis jäi käteen. Tosin päälava oli myös TÄYSIN väärä paikka tälle.
Jo Stance –
MINUN MIELESTÄNI tätienergia ei saa olla ensimmäinen asia joka tulee mieleen soullaulajasta. Ei sillä että kaikkien pitäisi joitain amywinehouseja olla, mutta jotain särmää please. Noh, Förstihän taitaa vielä suht nuori nainen olla, joten ehkä sitä elämänkokemuksen tuomaa uskottavuutta ehtii vielä tulla.
Omat missaukset: Hercules & Love Affair, a Love From Outer Space —
Nämä kaksi missausta harmittaa. Herculesiin tulin liian myöhään ja Black Tent aivan liian täynnä. Weatherallin ja Johnstonin a Love From Outer Spacen taas yksinkertaisesti unohdin.
Sly & Robbie —–
Vaikka rakastankin Hojoja, ei silti mielestäni ollut hyvä juttu että Sly & Robbiesta tuli nopealla tsekkauksella mieleen ensimmäisenä “Kallista ainetta” -klassikon kirjoittanut legendakaksikko.
Pains Of Being Pure At Heart ——
Pastissi saa olla pastissi niin kauan kun on hyviä biisejä. Pastissi alkaa tuntumaan häiritsevästi pastissilta silloin kun biisit ovat keskinkertaisia ja kun kuulija/katsoja alkaa kiinnittämään liikaa huomiota muulta lainattuihin juttuihin. Näin kävi minulla Painsin keikalla. Aitoa tavaraa tuli ikävä.
Iron & Wine ——-
Hämmentävää haahuilua. Iron & Winen matsku ei ollut minulle entuudestaan kovinkaan tuttua, enkä kyllä aio nyt ensitöikseni siihen tutustuakaan.
Röyksopp ———-
Buukkaus, joka kummastutti etukäteenkin. Eikös Röyksopp olis enemmänkin Provinssin päälavatavaraa? Taisi tämä kuitenkin ihmisiä kiinnostaa, eli paskaako tässä valitan 
Se siitä! Jukka ja Samikin olivat mestoilla. Irtoaiskohan niiltäkin pika-analyysiä?
- Antti
Kirjoittaja: 15.08.2011 at 16:20. Kategoriat: Musiikki, Yada Yada Tagit: ariel pink's haunted graffiti, empire of the sun, flow, hercules & love affair, ignatz, iron & wine, janelle monae, jo stance, kanye west, kaukolampi, keuhkot, magenta skycode, mf doom, midlake, minä ja ville ahonen, nakki, nuorgam, pains of being pure at heart, regina, röyksopp, Rubik, Shantel & Bucovina Club Orkestar, Shine 2009, sly & robbie, twin shadow.
Kommentoi tätä kirjoitusta.
Jahas, kai sitä täytyy hypätä kumijalan kyytiin ja ottaa suunta kohti Flowta. Lätistään ja analysoidaan tapahtuman jälkeen asiasta enemmän, tähän hätään voin kertoa että odotan oikeastaan vain kolmea keikkaa oikeasti. Midlake, Lykke Li, Twin Shadow. Toivottavasti mikään näistä ei petä. Hyvänä nelosena tulee muuten Meri-Tuulin hodarit. Ajattelin syödä niitä monta. Hyvää festivaalia kaikille!
- Antti
Kirjoittaja: 12.08.2011 at 09:46. Kategoriat: Yada Yada Tagit: lykke li, midlake, twin shadow.
Kommentoi tätä kirjoitusta.
Kun Prince vihdoin tuli Suomeen keikalle, settiin kuului yksi vanhoista suosikeistani: Billy Gobhamin Stratus. Tuo cover oli varmasti setissä vain siksi että Prince pääsee esittelemään kieltämättä aika kovia kitaristin taitojaan. Mulle tuo biisi tuo mieleen lapsuuden ja isäni soittamassa levyjä minulle ja veljelleni. Sain pari vuotta sitten isäni levykokoelman itselleni ja siinä mukana oli Spectrum, levy jolla tuo biisi on. Mukana levyllä soittaa mm. Jan Hammer, jonka Crockett’s Theme on muuten pakko soittaa joskus HTDJ:n viimeisenä hitaana! Eipäleipä ole helmi biisi!!!
Massive Attackin “Safe From Harmissa” on sämplätty Stratusta suhteellisen mainiosti. Ja Massive Attack!! Eipä se ole helmi bändi!! Tällanen aasinsiltojen sarja tällä kertaa..
-Jukka
Kirjoittaja: 04.08.2011 at 09:03. Kategoriat: Musiikki, Yada Yada Tagit: Billy Gobham, Jan Hammer, Massive Attack, Miami Vice, prince.
Kommentoi tätä kirjoitusta.
Huomenna kun kreisibailataan Klubilla, niin allekirjoittanut juhlii palaamista Tampereelle. Toinen yritykseni kotiutua Helsinkiin kesti puolitoista vuotta, mutta nyt on aika palata kotiin. Veri veti.
Tässä viisi asiaa satunnaisessa järjestyksessä joita on ollut eniten ikävä (jos tamperelaisia ystäviä lasketa mukaan):
1. Rauhaniemen uimaranta & Nässy
Jos minulta kysytään, niin Suomen paras uimaranta sijaitsee Tampereen Rauhaniemessä. Kaunis mutta hitaasti lämpenevä Nässy pieksee Itämeren myös 10-0. Auringonlasku, pari pomppua ponnulta ja kylmä olut Rauhiksessa – AI AI.
2. Pyynikki
Jos olisi vapaasti saanut valita minne Tampereella olisi muuttanut, olisin valinnut Pyynikin. Tarkalleen ottaen Pyynikintorin. Siitä olisi parin minuutin kävely keskustaan JA Pyynikinharjulle. Noh, täytyy tyytyä Lähteenkatuun, se on onneksi lähellä Klubia.
3. 931
931 on niin oikein niin monella tavalla. Ensinnäkin, se on parin rakkaan ystävän pitkäaikaisen suunnitelman toteutuma. Toiseksi, tällaista mestaa Tampere on kaivannut. Rento olohuone jossa on hyviä oluita, hyvää musaa, hyvää pientä purtavaa ja lautapelejä. Kunhan vielä syksyllä näkyisi Serie A -matsit niin avot! Mahtavaa, että Kehräsaaressa on muutakin asiallista kuin Niagara.
4. Soho
Tampereessa on hienointa yhteisöllisyys. Sohossa se tiivistyy. Purilaiset on hyviä ja Fosters maistuu hanasta raikkaalta. Vaikken brittikulttuurista niin perustakaan niin Soho hallitsee silti. Ja ai niin – täälläkin soi yleensä tosi hyvä musiikki.
5. Klubi
Listan viimeisenä on mikäs muukaan kuin rakas Klubi. Kohta kymmenen vuotta Klubi on ollut paras keikka- ja klubipaikka Tampereella. Kilpailua ei ole. Eräskin aikoinaan Tamyn omistuksessa ollut historiallinen Kauppakadun yökerho on vain varjo entisestään. Hang The DJ:n koti, josta toivottavasti ei ikinä jouduta siirtymään pois.
No mitä asioita Tampereelle tarvittaisiin jotta se olisi parempi paikka? Muutama juttu tulee mieleen näin äkkiseltään:
1. Sunnuntaibrunssi. Miksei Tampereella ole sunnuntaibrunsseja? Helsingissä niitä on joka paikassa ja ne on aina aivan täyteen ahdettuja. Luulisi että Manseenkin muutama sellainen mahtuisi. Vai onko jossain jo ja mä vaan en siitä tiedä? Klubin lauantaisin järjestettävä Aamiaisklubi on hieno juttu, mutta sunnuntaillekin tarvitaan!
2. Ruokaravintolat. Viimeisimmät visiittini Tampereen ruokaravintoloissa ovat olleet enemmän tai vähemmän pettymyksiä. Veganissimo oli mahtava – harmittaa ettei sitä enää ole. Täytynee käydä testaamassa Mansen uudet ruokapaikat heti alkuun – onko vinkkejä mikä niistä on erityisen hyvä?
3. Pyörätiet. Okei – eipä tämä seikka Helsingissäkään ihan täysin kohdallaan ole. Mutta Mansessa taidetaan vielä olla tässä asiassa kivikaudella. Elävä kaupunki tarvitsee hyvät pyöräilyreitit. Autoton keskusta olisi upea asia. Eiköhän anneta ensi kunnallisvaaleissa äänemme sellaiselle edustajalle joka lupaa kehittää tätä asiaa?
Se siinä. Manse, I love you. Nähdään lauantaina.
- Antti
Kirjoittaja: 29.07.2011 at 18:22. Kategoriat: Yada Yada Tagit: 931, Klubi, Näsijärvi, Pyynikki, Rauhaniemi, Soho.
Kommentoi tätä kirjoitusta.
Tässä meikäläisen a life in music -listan viimeiset levyt. 2000-luku it shall be.
2000: The Hives – Veni Vidi Vicious
Vuosituhannen vaihteessa taisi olla jonkun asteinen garage rock -buumi vai muistanko väärin? Noh, kauheen montaa loistoalbumia kyseinen aalto ei jättänyt jälkeensä. Veni Vidi Vicious on kuitenkin sellainen. Mahtava sekoitus poppia, garagea ja punkkia. Ruotsalaisella tyylillä tietenkin. Olin katsomassa Klubilla bändin keikkaa juuri tämän albumin jälkeisellä kiertueella. Törmäsin eteisessä Howlin’ Pelle Ahlqvistiin enkä saanut suustani muuta ulos kuin että “I love your band”.
2001: Daft Punk – Discovery
Täydellinen levy. Paras albumi maailmassa. Ei voi muuta sanoa. Sanoinko jo että Discovery on paras albumi mitä tällä planeetalla on ikinä tehty? Kaikki siihen liittyvä on täyttä kultaa. Niin ja tämä albumi muistuttaa aina siitä ettei Kanyen 10.0-arvio ollut ensimmäinen kerta kun mighty Pitchfork oli väärässä.
2002: N.E.R.D. – In Search Of…
Vaikka nykyään voi Pharrellista ja kumppaneista olla mitä mieltä lystää, ei kukaan voi kiistää ettei ko. kaveri olisi ollut 2002 varsin luovalla tuulella. In Search Of… on myös aikamoista cross overia: albumilla on sekaisin rock, pop, moderni r’n'b, hip hop, funk… Ehkä Pharrell taas joskus keskittyy kunnolla musiikin tekemiseen jolloin tämä albumi saisi arvoistansa jatkoa.
2003: Liekki – Korppi
Magio on ainakin minulle se tärkein Liekki-albumi. Harmillisesti se satuttiin vaan julkaisemaan vuonna 2001… Mutta eipä Korppi sille kauheasti häviä. Tähän aikaan Liekissä oli paljon maagisuutta. Biisit ovat yksinkertaisesti loistavia ja Janskun tekstitkin olivat vielä kiehtovasti sekavia. Harmittaa että missasin taannoiset Korppi-keikat.
2004: Dungen – Ta Det Lungt
Jos Tiskijukkakin tekisi a life in music -listan niin uskallan väittää että tämä albumi olisi hänenkin listalla. Jukan kanssa oltiinkin katsomassa Dungenia Austinissa Texasissa vuonna 2005 kun bändi oli tekemässä pienimuotoista läpimurtoa jenkkilässä. Jonotettiin kaks tuntia, maksettiin lipuista 25 dollaria kipale ja bändi soitti muistaakseni neljä biisiä kun ei niitä oikein huvittanut. Hipit perkele. Täydellinen levy silti.
2005: The Embassy – Tacking
Göteborg on mielestäni tärkein musiikkikaupunki maailmassa, ainakin kun puhutaan 2000-luvusta. Studio, Jose Gonzales, JJ, Broder Daniel, Silverbullit, The Soundtrack Of Our Lives, mitä vielä…ainakin The Embassy. Tackingin avausraita Some Indulgence on sellainen biisi jota toivon aina salaa mielessäni kun olen diskossa. Se ei soi ikinä. Nyyh.
2006: Rättö ja Lehtisalo – Ed Benttonin brilantti stabilismi tai taivaallinen kylpysaippua
Kotimaisen psykedelian totaalinen huippu. Porilaisen eksentrismin kiteytymä. Suosittelen kuuntelemaan tätä Saksassa kylmässä pakettiautossa nautintoaineiden kera. Toveruuden shakki, se ei oo mikään kimble. Valitettavasti tämä taitaa olla loppuunmyyty eikä lisäpainoksia ole tulossa. Jos joskus tulee jossain vastaan, kannattaa napata matkaan.
2007: Studio – Yearbook 1
Täydellinen levy. Paras albumi maailmassa. Ei voi muuta sanoa. Sanoinko jo että Yearbook 1 on paras albumi mitä tällä planeetalla on ikinä tehty? Kaikki siihen liittyvä on täyttä kultaa. Toistanko itseäni? Albumi joka kasvaa joka kuuntelulla, vielä noin viidennellä sadannella kuuntelukerrallakin löytyy uusia juttuja. Jos haluaa kuulla tätä isosta PA:sta niin kannattaa tulla joskus Hang The DJ -iltaan heti ovien avauduttua.
2008: Cut Copy – In Ghost Colours
Kuinka monta potentiaalista ykkössingleä voi yhdellä albumilla olla? Tämä on kaltaisillemme deejiille todellinen power tool – soittaa sitten minkä biisin tahansa niin ihmiset tanssii. Elämässäni on monta epäkohtaa – yksi niistä on se, etten ole nähnyt Cut Copyä livenä. Lupaan korjata asian pian.
2009: Regina – Puutarhatrilogia
Lisää ylisanoja: Puutarhatrilogia on mielestäni paras albumi mitä Suomessa on ikinä tehty. Ehkä myös HTDJ:n soitetuin kotimainen levy. Tyylikkyyttä ja loistavia kappaleita alusta loppuun. Eikä unohdeta Iisan tekstejä. Kaukana ollaan ekan levyn naivismista. Mulla tulee poru aina kun kuuntelen Tango Merellä -kappaletta. Miten joku voi kirjoittaa niin kauniisti parisuhteesta?
2010: ceo – White Magic
Mainitsinko jo, että Göteborgissa toimii maailman paras levy-yhtiö, eli Sincerely Yours? The Tough Alliancen vuonna 2007 julkaisema a New Chance on mestariteos, mutta tälle listalle se ei päässyt, sillä valitettavasti ko. vuonna julkaistiin myös eräs toinen albumi. Vaikka TTA ei käsittääkseni enää palaa estradeille tai levytysstudioon, elää yläluokkainen kapina yhtyeen keulahahmon Eric Berglundin sooloprojektissa ceo. White Magic kestää noin 30 minuuttia, se sisältää version suvivirrestä mutta on silti viime vuoden paras albumi. Laitetaan tähän lopuksi yksi video ko. albumilta. Dudes and dudettes, Illuminata.
- Antti
Kirjoittaja: 27.07.2011 at 00:07. Kategoriat: a life in music, Musiikki, Yada Yada Tagit: ceo, cut copy, daft punk, dungen, Liekki, n.e.r.d., rättö ja lehtisalo, regina, sincerely yours, studio, the embassy, the hives.
Kommentoi tätä kirjoitusta.
Enormous Wordpress theme by Upstart Blogger Ashley Morgan.